YHDISTYKSEN
HISTORIAA
Tälle sivulle on koottu lehtileikkeitä ym. seuran
"uudelleen heräämisen" jälkeen.
Rannikkoseutu 6.1.1987
Uutta henkeä koiraharrastukselle Naantalissa
Naantalissa on jo 50-luvulla perustettu Naantalin Palvelu- ja
Seurakoiraharrastajat ry.- niminen yhdistys toimimaan koiranomistajien
foorumina yhteisissä asioissa. Kuitenkin sen toiminta sittemmin on sammunut
ja nukkunut "Ruususen unta" tähän päivään asti, ja aikaisemman toiminnan
vetäjiä on jäljellä vain muutamia, kuten Väinö Viirilä ja Tauno Kaivola.
Onneksi yhdistystä ei lopullisesti haudattu vaan toiminta vain hiipui ja nyt
voimme yrittää puhaltaa uutta henkeä koiranomistajien keskuuteen saadaksemme
aikaan eräitä koirille niin tärkeitä asioita, kuten ulkoilutusalueet,
jollaiset ovat vain normaaleja järjestelyjä esim. Turussa, kertoo
puuhamiehenä toimiva Pekka Mäkelä.
Tällainen toiminta ei ole varmaankaan ylivoimaista, sillä Naantalissa on
tätä nykyä yli 350 koiraa verorekisterin mukaan. Ei ole siis suinkaan
mistään pienestä ryhmästä kyse, ja jokainen "koiraihminen" tietää varsin
hyvin, miten paljon koiramme pitävät juoksentelusta vapaana metsässä ja
toiminnasta siellä. Kaikki tämä vaatii vain yhteisiä ponnisteluja ystäviemme
hyväksi, mikä onnistuu joukolla helpommin kuin yksinään ja onhan paljon
rattoisampaa ulkoilla yhdessä ja luvallisilla "koirien paikoilla" kuin
yksikseen puoliluvatta toisten mailla sanoo Mäkelä.
Uutisvaljakko 13.1.1987
Naantalin palvelu- ja seurakoiraharrastajat ry herätettiin uudelleen
Jo vuonna 1953 perustettiin yhdistys nimeltä Naantalin Palvelu- ja
Seurakoiraharrastajat ry. Viime torstaina ryhdyttiin yhdistyksen hiljalleen
laantunutta toimintaa uudelleen elvyttämään. Karvetin monitoimitalolle oli
kokoontunut viitisenkymmentä aktiivista koiraihmistä aloittelemaan
yhdistystoimintaa uusin voimin. Kun yhdistys alunperin yli 30 vuotta sitten
perustettiin, oli varapuheenjohtajana Väinö Viirilä ja rahastonhoitajana
Tauno Kaivola. Heistä tuli itseoikeututusti elvytetyn yhdistyksen
kunniajäseniä.
Yhdistyksen ensimmäiseen kokoukseen valittiin puheenjohtajaksi Pekka Mäkelä
ja sihteeriksi Anna-Liisa Mäkelä. Pekka Mäkelä valittiin myös johtokunnan
puheenjohtajaksi. Muiksi jäseniksi johtokuntaan valittiin palveluskoirien
omistajat Paavo Kuosmanen Taimosta ja Hanne Vänttinen Ruonasta. Seurakoiran
omistajia johtokunnassa ovat Irja Pölönen Ruonasta, Sirkka Salmi Karvetista
ja Aulis Ruovinen Luonnonmaalta. Johtokunnan varajäseniksi valittiin Antero
Levanto kantakaupungista ja Ritva Mikkola Meri-Naantalista.
Tilintarkastajina toimivat Kai Simelius ja Sigvard Ulfsted.
Lounais-Suomen Kennelpiirin ja Suomen Palveluskoiraliiton terveiset
yhdistyksen kokoukseen toi Heljo Hirvisuo. Hänellä oli myös varteenotettavia
neuvoja ja tietoja toimintaansa aloittavalle yhdistykselle. Hän totesi
yhdistyksen sääntöjen edellyttävän liittymistä Suomen Kennelliittoon ja sitä
kautta Lounais-Suomen Kennelpiiriin sekä Suomen Palveluskoiraliittoon.
Yhdistykseltä perittävä jäsenmaksu, minkä Kennelpiiri veloittaa on noin 100
markan luokkaa ja Palveluskoiraliittoon maksavat palveluskoiran omistajat 8
markkaa per henkilö, Hirvisuon mukaan sekä Kennelpiiri että
Palveluskoiraliitto tarjoavat monenlaisia palveluja ja opastusta, mm.
koulutusapua. Kokouksessa päätettiin yhdistyksen liittymismaksuksi 20
markkaa perheeltä ja jäsenmaksuksi 30 markkaa hengeltä.
Toimintasuunnitelma
Ensisijaisena toimenpiteenä yhdistys panee alulle hankkeen koirien
ulkoilutusalueen saamiseksi. Sellainen on toistaiseksi puuttunut Naantalin
kaupungilta. Kaupunginhallitukselle on viime elokuussa tehty esitys koirien
koulutus- ja ulkoilualueesta, ja nyt aloittavan yhdistyksen toiminta
todennäköisesti antaa uutta puhtia asiaan.
Olli Mäkelä selosti kokouksen osanottajille myös koiran hoitoon ja
lääkitykseen liittyviä asioita.
Höyryävän kahvikupin ja maukkaan munkin ääressä katsottiin virallisen
ohjelman jälkeen Suomen Kennelliiton filmejä.
Uutisvaljakko 26.1.1988
Naantalin koiraharrastajat toimivat vireästi
Naantalin palvelu- ja seurakoiraharrastajat pitivät viime torstaina
vuosikokoustaan. useiksi vuosiksi laantuneen seuran toiminta elvytettiin
uudelleen viime vuonna ja noin 60 jäsenen voimin on vuoden mittaan
järjestetty koirien koulutusta ja teemailtoja, jotka ovat käsitelleet mm.
uusia kilpailusääntöjä ja koirien ruokailua. Koiria on koulutettu lähinnä
Tamminiemessä, Luonnonmaalla.
Naantalin palvelu- ja seurakoiraharrastajat ry järjesti viime toimikaudella
koirakoulutusta viikoittain, aluksi ulkopuolisten kouluttajien johdolla ja
kesällä kouluttajia oli jo omasta takaa. Koiria on koulutettu mm.
jäljestämään, niille on pidetty etsintäkokeita ja viestiharjoituksia.
Varsinaista virallista koirien ulkoilu- ja koulutusaluetta ei seuralla ole.
Tamminiemessä Luonnonmaalla koulutusta on järjestetty ja vaikka maasto on
epätasaista, alue on rauhallinen ja syrjäinen. Kaupungin kanssa virallisen
alueen saamisesta on neuvoteltu ja liikuntalautakunnan taholta asiaa
lähdetään tulevaisuudessa puuhaamaan. Ensi kesän aikana Tamminiemen aluetta
tullaan todennäköisesti kaupungin avustuksella kunnostamaan, tasoittamaan ja
salaojittamaan, kertoi seuran vuosikokouksen sihteerinä toiminut Hanne
Vänttinen. Sopivia alueita on kyselty myös lähempää kaupunkia, mutta
sellaista ei ole löytynyt.
Nuorisojaoston perustaminen
Vuosikokouksessa käsiteltiin myös tulevan kauden toimintasuunnitelmaa.
Nuorten innokkaiden koiraharrastajien esiteltyä harrastustaan, päätettiin,
että seuraan perustetaan nuorisojaosto. Lähitulevaisuuden tapahtumiin kuuluu
mm. osallistuminen Turun kansainväliseen drive in- koiranäyttelyn
järjestelyihin tammikuun viimeisenä viikonloppuna. toimintasuunnitelmassa
korostetaan yhteistoimintaa koiranomistajien kesken ja hyvän koirakurin
aikaansaamista. Kilpailu- ja näyttelytoiminnasta käydään neuvotteluja
Lounais-Suomen Kennelpiirin kanssa. Alustavasti kaavailtiin osallistumista
sekä Unikeonkesteihin että eri yhteisöjen joulumyyjäisiin. Johtokunnan
tehtäväksi jätettiin asian yksityiskohtaisempi valmistelu.
Naantalin palvelu- ja seurakoiraharrastajien yhdistys perustettiin alun
pitäen 31.8.1953. Vuosikokouksessa keskusteltiin siitä, että tuota 35 vuoden
takaista vuosipäivää juhlistettaisiin jonkin yhteisen tapahtuman merkeissä
ja siitä muodostettaisiin perinne.
Yhdistyksen hallitus jatkaa lähes entisessä kokoonpanossaan, vain varajäsen
vaihtui.
Hyvät NPSH:n jäsenet. Osuin mielenkiinnosta kotisivuillenne ja saanen
tuoda omat tietoni seuranne alkuajoista: Naantaliin perustettiin 11.6.1951
Turun Käyttökoirakerho alaosasto, koska Käyttökoirakerholla oli useita
jäseniä myöskin Naantalista. Omaksi yhdistykseksi se rekisteröityi 12.3
1953. Toiminta kuitenkin lopahti. Julius Jaamala Naantalista otti minuun
yhteyttä. Olin silloin Turun Käyttökoirakerhon sihteerinä. Jaamala
tiedusteli mahdollisuutta palveluskoirayhdistyksen perustamista Naantaliin.
Kerroin hänelle että yhdistys oli jo olemassa, se piti vain uudelleen
herättää. Kokouksessa 17.3.1976 seura elvytettiin henkiin. Turun
Käyttökoirakerhon silloinen puheenjohtaja Keijo Javanainen ja sihteeri Matti
Äärilä olivat mukana auttamassa alkuun. NSPH:n puheenjohtajaksi valittiin
Antero Myllynen. Turun Käyttökoirakerhon kouluttajat kävivät antamassa
apuaan myöskin koulutuksessa. Vuoden 1976 vappuna seura järjesti Naantalin
torilla näytöksen, jossa esitettiin palveluskoirien toimintaa ja lapsille
annettiin vapun kunniaksi koira ajelua koirilla ja rattailla. Tapahtumasta
oli jopa lehtijuttu kuvineen. Taisi olla Rannikkoseutu jonka 14.5.1976
lehden numerossa juttu oli. Tällaiset muistelot tulivat mieleen
kotisivuillanne käydessä. En tiedä ovatko nämä tapahtumat seuranne
arkistossa. Toimeliaita kennelvuosia jatkossakin. Matti Äärilä